Sivun näyttöjä yhteensä

29.4.2011

Millainen minä olen? Round 2

Seuraavaksi ajattelin esitellä mun lemmikit teille. En oikeastikaan kyllä tiedä miksi minulla ylipäätänsä on lemmikkejä koska eläinrakkaaksi ihmiseksi minua ei voi sanoa. Minulle ei synny ikinä mitään "awws"-fiilistä minkään söpön tai lutuisen lemmikin kanssa, edes vastasyntynyt koiranpentukaan silmiä sirottaen ei aiheuta sellaista. Sen lisäksi ohitan aina kaikki "lemikkejä ei saa palauttaa eläinrääkkääjille" kohdatkin. Siis toki ne on ikäviä, mutta ei tule sellaista "voi helvetin helvetti miten idiootteja ihmiset on" eikä "voi miten säälittävää"-fiiliksiäkään.

Sen lisäksi minä pelkään lemmikkejä ja eläimiä suunnattomasti. En minä uskalla ottaa edes hamsteriakaan käteen, noq ne kynnet!! En mielellään silitä edes kissoja, koiria, en mitään. Sen lisäksi vaikka multa löytyykin kaksi käärmettä niin mua ei saa tikullakaan koskemaan käärmeisiin (paitsi noihin omiin). En voi mennä vaan kylään ja todeta, että kappas sullakin käärmeitä, saanko pitää kädessäni niitä? Mieluummin juoksen vaikka avojaloin tuleen, no en kuitenkaan...

Tämä on ensimmäinen käärmeeni. Sain sen ehkä neljä/kolme vuotta sitten, ei voi enää muistaa. Tai sain ja sain, ostin sen. Kyseessä on viljakäärme ja väritykseltään se on snow, olisin halunnut ihan puhtaan valkoisenkin, mutta en sillä hetkellä kun käärmeen halusin löytänyt vapaana olevaa poikasta tai aikuistakaan yksilöä. Nimesin tämän uroksen Saw-elokuvien mukaan Jigsawiksi. Minusta se oli tällaiselle eksoottiselle eläimelle juuri loistava nimitys. Nyt toki harmittaa kyseessä oleva nimi koska tämä uros on paljastunut naaraaksi. Voitte arvata kuinka monta ärräpäätä lensi ja kuinka kirosin itselleni valtavasti. Käärme oli kuitenkin ammattilaisen tutkinnassa todettu urokseksi, enhän minä sitä nyt voinut edes lähteä epäilemään ettei niin olisi. En tiedä miten en edes viime vuonna huomannut Jigsawissa mitään erikoista, no toki mietin välistä sitä miksi jättää ruokia väliin, mutta en osannut arvata sen odottavan poikasia. Oli se niin hauskaa huomata sitten, että minullapas on teraarioissa kymmenen munaa. Pitkään pohdin mitä niitten kanssa tekisin ja sitten munat "tuhottiin" ammattilaisten neuvojen avulla, koska en olisi jaksanut hoitaa munia enkä sen jälkeen poikasten huolehtimista enkä myyntiäkään. Mukava ja rauhallinen yksilö on kuitenkin :)



  
Tämä on oikeastaan exäni käärme, jonka päätin ostaa hänelle teoriassa "joululahjaksi". Metsästin pitkään hänelle mieluista käärmettä koska oli kertonut pitävänsä tummista käärmeistä. Löysin oikein sievän yksilön sitten eräältä helsinkiläiseltä alanharjoittelijalta joka oli puolestaan tämän käärmeen hankkinut Ruotsista. Tämä ei ihan poikasena meille tullut koska koko tällä poikueella oli ollut sen jälkeen paljon vaikeuksia ruuan kanssa, joten huolehti kaikki terveeksi ja hyvin toimiviksi ennen myyntiä. Minä olisin halunnut tälle käärmeelle kanssa eksoottisen nimen, mietin ja pyörittelin jo kaikkia vaihtoehtoja päässäni. Eivät ne kuitenkaan sopineet exälleni vaan hän halusi ehdottomasti tälle nimen Mauno. Eikä, ajattelin :D Hänen mielestä se vain oli niin hauskaa kun tiiättehän Maunomato! No kun erosimme exän kanssa niin käärmeet jäivät sitten minulle eikä exällä enää sitten ollutkaan kiinnostusta käärmeisiin. No hyvin se on minun luonani viihtynyt ja pidän kyllä paljon tästäkin vaikka onkin vähän äksympi tapaus välistä miespuolisille, haha ;) Tämä on -07 syntynyt ja on väriltään Anery.

Jos jää jotain kysyttävää käärmeistä tai olet kiinnostunut laittamaan niin kysy ihmeessä niin vastailen parhaani mukaan :)

2 kommenttia:

  1. kivan oloinen blogi, ihana ulkoasu :) hui käärmeet on pelottavia =D

    http://jennisfashion.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Oot kyllä oikeassa, käärmeet on pelottavia! En kyllä tiedä miksi niitä sitten minulla on alunperinkään! :)

    Käyn tutustumassa blogiisi :)

    VastaaPoista